Tule tuomariksi

Suomen Palloliitto (SPL) järjestää erotuomarikurssit.

Pelinohjaajakurssin käyneenä olet siis erotuomaripolun ensimmäisellä portaalla. Seuraava porras matkalla jopa kohti kansainvälisiä kenttiä erotuomarina on juurikin peruskoulutus. John Wikman (Rovaniemi) kävi erotuomarin peruskurssin muutama vuosi sitten ja on nyt edennyt erotuomarina yllä olevassa kuvassa esitetyn polun kolmannelle askelmalle (Kakkosen erotuomariksi). Tässä Johnin mietteitä tähänastisesta erotuomariurastaan:

  • Erotuomariura on tuonut tullessaan satoja tuomittuja otteluja, runsaasti koulutustapahtumia ja paljon uusia ystäviä.
  • Erotuomarina olen päässyt reissaamaan rakkaan lajin jalkapallon parissa ympäri maata ja välillä ulkomaillekin.
  • Olen päässyt osallistumaan lukuisiin turnauksiin ja koulutuksiin kuten mm. Kai Pahlman lopputurnaukseen, Erotuomariakatemiaan ja Piteån kansainväliseen turnaukseen.
  • Parasta erotuomarina on se, että pääsee haastamaan / kehittämään itseään jatkuvasti ja erotuomaritoiminta avaa pääsyn mahtavaan yhteisöön.

Lähde sinäkin mukaan erotuomaritoimintaan ja tuo kaverisikin mukaan! Erotuomarina näet peliä aivan uudesta näkövinkkelistä, saat liikuntaa, olet osa jalkapalloperhettä ja saat korvauksen tehdystä työstä.

Palloiluterveisin, Klaus Kulju & Esko Hakola

Erotuomariasiantuntija Klaus Kulju| 040 869 7065 | klaus.kulju@palloliitto.fi

Erotuomarikoordinaattori Esko Hakola| 050 518 5004 | esko.hakola@palloliitto.fi

 

#fcscj #fcsc #fcsantaclausjuniorit #fcsantaclaus #rovaniemi #palloliitto #tuomari #erotuomari #peruskurssi

Privacy Preferences
When you visit our website, it may store information through your browser from specific services, usually in form of cookies. Here you can change your privacy preferences. Please note that blocking some types of cookies may impact your experience on our website and the services we offer.