Santa Clausin tyttöjoukkueet osallistuivat kolmella joukkueella Luulajassa viime viikonloppuna järjestettyyn Kurirenspelen  -turnaukseen. Hyvin järjestetyssä turnauksessa ja hyvässä säässä pelatuissa peleissä tytöt pääsivät pelaamaan monia uusia vastustajia vastaan ja vertailemaan osaamistaan kovatasoisessa tyttöfutismaassa.

Santan tytöt esiintyivät turnauksessa edukseen. 17:stä pelistä tuliaisina oli 14 voittoa, yksi tasapeli ja kaksi tappiota. 08-tytöt voittivat kaikki kuusi otteluaan. 07-tytöt voittivat viisi ja pelasivat yhden ottelun tasan. 06-tytöt voittivat kolme peliä ja hävisivät kaksi ottelua.

Turnauksessa ei pelattu varsinaisia sijoitusotteluita. Ruotsin Palloliitto (SvFF) on päättänyt, että alle 13-vuotiaiden turnauksissa ei julkaista tuloksia eikä pelata sijoituksista.  Tämä mahdollistaa pelaajille, valmentajille ja vanhemmille helpomman ympäristön kehittää pelaajia ja joukkuetta ja uutuus saa varauksettoman kannatuksen myös Santa tyttöjoukkueiden valmentajilta. Siitäkin huolimatta, että toisella tavalla pelattuna tuliaisina olisi voinut olla vaikka minkälaisia mitaleja ja pokaaleja.

– Muun muassa 06-tyttöjen peli kehittyi huimasti vielä viimeisessä ottelussa, mikä tuskin olisi ollut mahdollista, jos kyseessä olisi ollut pudotuspeli, valmentaja Jyrki Paukku miettii.

Santan joukkueet tykkäsivät myös Ruotsissa käytössä olevista futissäännöistä. Pelaajia on kentällä yksi vähemmän kuin Suomessa, minkä ansiosta kentällä on enemmän tilaa mm. kuljettamiseen ja 1 v 1- haastamisiin.

– Maalipotkuja ei tarvinnut potkaista maasta, mikä on loistava sääntö nuorimmille ikäluokille, Paukku huomauttaa.