Lauantaina vietettiin jälleen perinteistä FC Santa Claus Junioreiden hankifutispäivää. Hankifutista on järjestetty seurassamme jo useina vuosina. Paikka on vaihdellut, välillä on oltu Sanulla, välillä Santa Parkilla ja nyt paikaksi valikoitui Susivoudin kenttä, jossa hankifutiksen lisäksi oli hyvät mahdollisuudet myös mäen laskuun.

– Hankifutis on mukava koko perheen tapahtuma keskellä talvea. Tällaisessa kaikille kaupunkilaisille avoimessa tapahtumassa tulee hyvin esiin seurassamme vallitseva yhteisöllisyys, joka on myös yksi arvoistamme. Välillä voidaan pitää vähän hauskaa junnujen kesken – lappilaiseen tyyliin – ja tietysti futista unohtamatta, kertoo harrastepäällikkö Juhani Olli.

Tapahtumien järjestäminen on yksi osa liikunta-alan opiskelijoiden harjoitteluihin kuuluvia näyttöjä ja Hankifutis tarjoaa oivan mahdollisuuden heille saada kokemusta ja näyttöjä seurassamme suorittamastaan harjoittelusta. Yksi tärkeimpiä vieraitamme hankifutiksessa on tietysti myös Joulupukki. Joulukiireiden jälkeen on kiva saada Pukki mukaan pitämään vähän talvihauskaa. Hankifutiksen merkeissä tavataan ensi vuonna! Kiitokset tapahtuman yhteistyökumppaneille #santasport #santapark

Joulupukki laskemassa mäkeä. Kuva: Anssi Kiuru.

 

 

 

 

 

 

Joulupukki esitteli jalkapallotaitojaan maalivahtina. Kuva: Mika Puustinen.